|
|
P95 kärsi tappion hyvällä pelillä
P95 pelasi piirisarjan kevätkierroksen toiseksi viimeisen ottelun perjantaina 4.6.2010 Haminan urheilukentällä. Vieraaksi oli saapunut KTP.
Kissalaumalla oli alla hyvä peli MP/MiKi:ä vastaan viime lauantailta ja kotijoukkue lähtikin jatkamaan siitä mihin mikkeliläisyhdistelmää vastaan jäi. HaPK pelasikin hyvän ottelun, mutta hyvästä pelistä huolimatta pisteet matkasivat Kotkaan KTP:n voittaessa 0-2.
HaPK hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa ajoittain jopa selvästi ja loi tukun hyviä maalintekopaikkoja KTP:n maalille. Oli kulmia, vapareita, laukauksia ja maalinedushässäköitä vaikka kuinka paljon, mutta palloa ei saatu maaliin mistään. Kerran pallo kävi tolpassa, mutta ei sen lähempänä. Onnetarkaan ei yhtään hymyillyt kissaryhmälle, sillä pallo ei vahingossakaan kimpoillut maalinedusruuhkissa kotijoukkueelle suotuisasti. Vierasjoukkueen paras ja oikeastaan ainoa maalintekotilanne avausjaksolla tuli noin seitsemän minuuttia ennen taukoa. HaPK:n vasemman pakin ja toisen topparin väliin jäi hieman liikaa tilaa, josta pallo pelattiin kotkalaisten oikealla laiturille joka pääsi puolittain läpi. Erkka Lehtoranta tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja torjui laukauksen. Taukoa vietettiin siis 0-0 lukemissa.
Toinen jakso alkoi edelleen kissojen komennossa ja seuraava erinomainen paikka avautui KTP:n maalin eteen 42. minuutilla. Saku Mikkola keskitti vasemmalta laidalta maalille ja pallo jäi pyörimään pilkun tuntumaan KTP:n maalivahdin epäonnistuttua nyrkkeilyssään. Janne Vallgren ja Eemeli Mässeli pääsivät vuorotellen kokeilemaan jatkotilanteesta maalintekoa, mutta taaskaan pelivälinettä ei saatu toimitettua maaliin asti. Aina oli joku edessä, milloin KTP:n puolustaja, milloin kotkalaismaalivahti ja välillä omakin pelaaja. Sitten, kaksi minuuttia myöhemmin, tapahtui jälleen kerran se mikä on tapahtunut niin monta kertaa aiemminkin. Kun omista paikoista ei saada millään sisään, iskee vastustaja heti. KTP sai vapaapotkun puolesta kentästä ja se annettiin oikeaan laitaan josta kotkalaislaituri keskitti pallon maalille. Keskitykseen pääsi ensimmäisenä KTP:n keskikenttäpelaaja, joka siirsi palloa hieman sivulle ja laukoi samantien. Laukaus osui vielä matkalla Erkka Lehtorantaan mutta painui silti maalin alakulmaan. Kolme minuuttia KTP:n maalin jälkeen HaPK:lla oli jo erinomainen paikka tasoitusosumaan. Hyvin pelatun tilanteen jälkeen Miro Holm pääsi laukomaan noin 20. metristä. KTP:n maalivahti sai kädet laukauksen tielle ja pallo osui ylärimaan, josta se kimposi takaisin kentälle. Kissapelaajat lähtivät kuitenkin sen ratkaisevan sekunnin tai kaksi liian myöhään kakkospalloon ja kotkalaisvahti ehti liimaamaan irtopallon syliinsä.
Räväkän toisen jakson alun jälkeen peliä käytiin enimmäkseen keskialueella, jossa nähtiin kovaa vääntöä ja taistelua. Edelleen paremmat paikat maalintekoon olivat HaPK:lla, joskin Miro Holmin ylärimalaukauksen jälkeen ihan huippupaikoille ei enää avauspuoliajan ja toisen jakson alun tapaan päästy. Jakson loppua kohden kotijoukkue muutti ryhmitystään maalin tappioasemassa hyökkäävämpään suuntaan ja se avasi samalla myös tilaa KTP:lle. Muutama minuutti ennen loppua kissat sai vielä hyvän hyökkäyksen aikaan, joka kuitenkin päättyi selvään rikkeeseen jonka tuomari jätti viheltämättä. KTP:n toppari potkaisi Miro Holmia suoraan jalkaan niin että kopsaus kuului varmasti katsomoon asti, mutta kaikkien odottamaa vapaapotkua ei tilanteesta tuomittu. Ottelun viimeisellä minuutilla KTP teki vielä toisen osuman, kun HaPK panosti kaiken jo hyökkäykseen ja vierailijat pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Pallo kimposi tolpasta suoraan kotkalaispelurin jalkaan joka jatkoi sen verkon perukoille. Näin lopputulos 0-2.
Tappiosta huolimatta kissaryhmä pelasi hyvän ottelun. Kuitenkin se tärkein, eli maali/maalit jäivät puuttumaan ja nollalla tehdyllä maalilla ei otteluita voiteta. Paikkoja oli riittävästi, varsinkin avausjaksolla HaPK olisi voinut tehdä pari-kolme maalia.
HaPK 95 - KTP 0-2
( 6.6.2010 Haminan Pallo-Kissat ry. )
|