|
|
 |
|
|
P95 turnauksessa Ruotsissa
P95 osallistui Ruotsin toiseksi suurimpaan ja maailman suurimpien turnausten joukkoon kuuluvaan Piteå Summer Games-turnaukseen Ruotsissa 30.6.- 5.7.2010. PSG- turnaus keräsi tänä vuonna kaikkiaan 713 joukkuetta Pohjois-Ruotsiin 17 eri maasta.
Reissu käynnistyi keskiviikkona 30.6.2010 klo 8 ja välietappina oli Oulu ja siellä Cumulus- hotelli, jossa joukkue yöpyi ensimmäisen yön. Torstaina 1.7.2010 matka jatkui Ruotsin puolelle Piteåån, jonne joukkue saapui alkuiltapäivästä ja piti reilun tunnin harjoituksen yhdellä lukuisista turnauskentistä. Itse turnausottelut alkoivat perjantaina 2.7.2010.
Avausvastustaja oli norjalainen Medkila IL. Norjalaisjoukkue oli todella isokokoinen ja fyysinen, joka pelasi omilla vahvuuksillaan perinteiseen norjalaiseen tapaan, eli pitkillä ja korkeilla palloilla isokokoisille kärjille. Tämä oli myrkkyä kissaryhmälle, sillä selvästi pienempänä joukkueena HaPK oli helisemässä pääpallojen ja kaksinkamppailujen kanssa. Ensimmäinen tilanne Medkilalle avautui jo toisella peliminuutilla, josta kuitenkin selvittiin.
Norjalaisia vastaan olisi pitänyt pystyä pelaamaan melko nopeaa peliä maata pitkin, sillä jalalla norjalaiset eivät vakuuttaneet. Tämä ei kuitenkaan HaPK:lta onnistunut kuin ajoittain ja silloin kun onnistui, johti se lähes poikkeuksetta jonkinlaiseen tilanteeseen norjalaismaalilla. Neljännellä peliminuutilla kissat sai hyvän maalintekopaikan, kun Tomi Ström tavoitti syötöllään Saku Mikkolan, jonka laukaus kuitenkin meni niukasti ohi. Tämän jälkeen seuraavia minuutteja hallitsi Medkila, joka vyörytti korkeita palloja HaPK:n puolustuslinjaan ja sai sitä kautta painetta kissojen puolustusalueelle. Kahdeksannella minuutilla avautui ottelun siihen mennessä paras maalintekopaikka, kun Medkila käynnisti hyökkäyksen vasemmalta laidalta. Korkea pallo puolustuslinjan taakse tavoitti vasemman laiturin, joka pääsi syöttämään takaviistoon rankkaripilkun tuntumaan. Sieltä lähti suoraan syötöstä kova laukaus, mutta Erkka Lehtoranta venyi komeaan torjuntaan. HaPK kesti Medkilan painostusjakson ja tämän jälkeen parhaat tilanteet avautuivat kissoille. 13. minuutilla Niko Turu antoi vapaapotkun kuudentoista alueen tuntumaan. Palloon pääsi ensimmäisenä Aleksi Turkia, joka jatkoi pelivälineen Saku Mikkolalle. Mikkolan laukaus suuntautui kuitenkin maalivahdin syliin. Kaksi minuuttia myöhemmin Mikkola pääsi puskemaan, mutta hieman yli. Juuri ennen taukoa Medkila iski avausosuman. Yksi lukuisista korkeista palloista kissojen puolustuslinjaan tuotti tulosta, kun toppareiden varmistus petti. 1v1 tilanne hävittiin ja norjalaiskärki karkasi läpiajoon. Varma viimeistely vei norskit johtoon avausjakson viimeisellä minuutilla.
Toinen puoliaika alkoi kissalaumalta hyvin ja HaPK sai kulmapotkun jakson kolmannella minuutilla. Aleksi Turkian antamaan kulmaan pääsi puskemaan takatolpalta Jani Haatainen, mutta norjalaiset selvittivät tilanteen lähes maaliviivalta. Tämä oli HaPK:n toisen jakson paras maalipaikka. 28. minuutilla ottelu ratkesi, kun Medkila teki toisen osuman kissojen suosiollisella avustuksella. Karmea harhasyöttö kissapuolustuksesta suoraan norjalaiskärjen jalkaan, joka laukoi lähes heti pallon saatuaan. Erkka Lehtoranta torjui laukauksen, mutta kakkospallo jäi pyörimään maalin edustalle ja samainen Medkilan kärki kävi tuikkaamassa pelivälineen verkkoon. Neljä minuuttia ennen loppua HaPK antoi toisen lahjan, kun jälleen puolustuslinjasta mätkäistiin harhasyöttö suoraan norjalaishyökkääjän jalkaan. Tämä kiitti ja kävi latomassa pallon kolmannen kerran läpiajosta HaPK:n verkkoon. 3-0 jäi myös ottelun lopputulokseksi.
Medkilan kovaotteista peliä suosi myös ottelun karmea tuomarilinja. Pelin tuomitsi vanhahko ruotsalaisherra, joka ei juuri juoksuaskelia pelin aikana ottanut. Iso nippu päivänselviä rikkeitä jäi viheltämättä, kun norjalaiset ajelivat surutta selkään ja milloin mihinkin. Täysin selviä paitsioita jäi myös viheltämättä paljon, näitä tosin molemmin puolin.
Toinen peli pelattiin tekonurmialustalla ja vastaan asettui ruotsalainen Storfors AIK.
Ottelu Storforsia vastaan oli alusta alkaen HaPK:n hallintaa, mutta melko tehotonta. Kissaryhmä piti palloa selvästi vastustajaa enemmän, mutta ei onnistunut luomaan avauspuoliskolla ensimmäistäkään maalintekopaikkaa. Storfors rakensi paikkansa pystypalloilla kahdelle nopealle kärjelle, jotka aiheuttivat päänvaivaa kissapuolustajille. Viidennellä peliminuutilla toinen kärjistä pääsi läpiajoon, Erkka Lehtoranta tuli maaliltaan vastaan kuudentoista alueen ulkopuolelle ja kaatoi läpiajossa olleen pelaajan. Lähes kaikki olivat jo varmoja siitä että tuomari kaivaa punaisen kortin taskustaan, mutta helpotus oli suuri kun taskusta nousikin keltainen kortti. Mutta seuraava tuomio olikin taas täysin käsittämätön. Tuomari vei pallon pilkulle, vaikka rike tapahtui päivänselvästi rankkarialueen ulkopuolella. Storforsin kaadettu pelaaja esitti kyllä näyttävän loikan ja varmuuden vuoksi pyöri maassakin vielä pari metriä eteenpäin. Tuomari meni tähän halpaan, tuomitsi rankkarin josta ruotsalaiset siirtyivät 1-0 johtoon. Rankkaria lukuunottamatta Erkka Lehtoranta sai olla maalillaan melko rauhassa, sillä muutamaa keskityspalloa lukuunottamatta muita tilanteita ei ollut.
Toisella puoliajalla HaPK hallitsi edelleen peliä ja pystyi nyt luomaan myös maalintekopaikkoja. 22. minuutilla Tomi Ström antoi erinomaisen syötön Saku Mikkolalle, jonka laukaus meni kuitenkin niukasti takakulmasta ohi. 34. minuutilla HaPK rakensi hässäkän ruotsalaisten maalille, Tomi Ström ja Erik Pakkala pääsivät molemmat yrittämään maalintekoa mutta ylärimaa lähemmäs palloa ei saatu. Tilanteen jälkeen painostus kuitenkin jatkui, kissaryhmä sai kolme kulmapotkua jotka kaikki päättyivät puskuun tai laukaukseen, mutta maaliin asti palloa ei saatu millään. Viimeisellä peliminuutilla pallo osui vielä kaksikin kertaa Storforsin pelaajan käteen rangaistusalueen sisäpuolella, mutta kuinka ollakaan molemmat käsivirheet jäivät näkemättä. Näin ottelu päättyi kirvelevään 1-0 tappioon. Pelin hallinta oli kissoilla ja HaPK oli selvästi parempi, mutta maalit jäivät tekemättä. Kyseenalainen rankkarimaali vielä kaiken lisäksi ratkaisi ottelun ja se lisäsi tappion kirvelevyyttä entisestään.
Perjantain kolmannessa ja viimeisessä ottelussa HaPK kohtasi Sollentuna IF:n.
HaPK sai otteluun mahdollisimman huonon alun, kun ruotsalaisjoukkue siirtyi jo kolmannella minuutilla 1-0 johtoon. Pystypallo toppareiden välistä tavoitti hyvän juoksun tehneen ruotsalaiskärjen, joka ei läpiajostaan erehtynyt. Maalin jälkeen kissalauma sai kuitenkin uutta virtaa peliinsä ja hallitsi kenttätapahtumia koko ensimmäisen puoliajan. Viidennellä minuutilla HaPK sai ensimmäisen maalintekopaikkansa, kun Erik Pakkala pääsi oikealta laidalta puolittain läpi. Nosto kohti takakulmaa meni kuitenkin hieman ohi. Kolme minuuttia myöhemmin Saku Mikkola pääsi laukomaan erinomaisesta paikasta, mutta taaskaan palloa ei saatu maaliin asti. Sollentuna iski suomalaispainostuksen aikana pari kertaa vaarallisesti nopeilla vastaiskuilla ja yhdeksännellä minuutilla ruotsalaisten kärki karkasi jälleen läpiajoon, mutta Erkka Lehtoranta torjui tilanteen. Pari minuuttia ennen taukoa Sollentuna sai pallon tolppaan, tilanne käynnistyi jälleen nopealla vastahyökkäyksellä. Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla HaPK:n painostus tuotti vihdoin myös tulosta, kun kissaryhmä sai viimeinkin maalitilinsä turnauksessa auki. Miro Holm pääsi laukomaan kuudentoista alueen rajalta Timi Jaarisen syötöstä ja pallo painui alakulmaan. Tauolle mentiin 1-1 lukemissa.
Toinen jakso alkoi vastaavasti Sollentunan hallinnalla ja ruotsalaiset rakensivatkin ensimmäisten minuuttien aikana jo muutaman tilanteen, ennen kuin 26. minuutilla siirtyivät 2-1 johtoon. Ruotsalaiset saivat vapaapotkun noin 25. metristä, joka annettiin korkeana lähelle maalia. Pallo jäi pyörimään maalin edustalle ja ensimmäisenä palloon ehti Sollentunan pelaaja, joka tuikkasi paluupallon sisään. Takaa-ajoasemassa kissat sai taas uutta puhtia peliinsä ja hallinta siirtyi toisen puoliajan puolivälissä HaPK:lle. 30. minuutilla kissoilla oli hyvä paikka tasoitukseen, kun Jani Haatainen pääsi laukomaan Aleksi Turkian antaman kulman jälkitilanteesta. Pallo meni kuitenkin niukasti yli. Seuraava tilanne oli kaksi minuuttia myöhemmin Tomi Strömillä, mutta laukaus meni tolpan kautta ohi. Ja kaksi minuuttia tästä oli Miro Holmilla hyvä vetopaikka, mutta laukaus suuntautui yli maalin. Vielä kolme minuuttia ennen loppua HaPK sai hyvän tilanteen, kun Erik Pakkala pääsi laukomaan hyvästä paikasta Jussi Larvion antaman syötön jälkeen. Sollentunan maalivahti kuitenkin venyi hienoon torjuntaan. Näin ottelu päättyi ruotsalaisten 2-1 voittoon. Itse peli oli kissoilta kuitenkin hyvä ja ottelussa oli mahdollisuudet napata vaikkapa täydet kolme pistettä. Maalintekopaikat pitäisi kuitenkin pystyä käyttämään paremmalla prosentilla hyödyksi. Sollentuna voitti lopulta alkulohkon puhtaalla pelillä.
Lauantaina 3.7.2010 ohjelmassa oli viimeinen alkulohkopeli klo 9. Vastaan asettui ruotsalaisjoukkue Notvikens IK.
Tässä ottelussa HaPK ei antanut vastustajalle mitään mahdollisuuksia missään vaiheessa ottelua. Notvikens joutui puolustuskannalle heti ensiminuuteista lähtien. Ensimmäinen maalintekotilanne oli jo kolmannella minuutilla, kun Saku Mikkola pelattiin läpi. Laukaus meni kuitenkin hieman ohi. Kaksi minuuttia myöhemmin avausmaali kuitenkin nähtiin. Aleksi Turkia pääsi läpiajoon Notvikensin toppareiden välistä Saku Mikkolan syötöstä ja sijoitti pallon ohi vastaantulleen ruotsalaisvahdin. Painostus jatkui ja paikkoja avautui roppakaupalla, seuraava tilanne oli Erik Pakkalalla 12. minuutilla, mutta laukaus suuntautui vähän ohi etukulmasta. Notvikensin jakson ainoa tilanne ja Erkka Lehtorannan ainoa torjunta koko ottelussa nähtiin 17. minuutilla, kun harhasyötön seurauksena ruotsalaisten kärkipelaaja pääsi puolittain läpi. Lehtoranta kuitenkin torjui maata pitkin tulleen laukauksen helposti. Minuutti ennen taukoa HaPK siirtyi 2-0 johtoon, Ville Similä ja Tomi Ström tekivät esityön ja maalin viimeisteli Erik Pakkala harhautettuaan ensin pari ruotsalaispuolustajaa solmuun.
Toisella puoliajalla myllytys jatkui ja kolmas maali nähtiin heti jakson alkuun. Saku Mikkola osui Aleksi Turkian antaman kulman jälkitilanteesta ja heti seuraavalla minuutilla Miro Holm pääsi tekemään neljännen maalin Tomi Strömin ja Erik Pakkalan esityön jälkeen. 28. minuutilla HaPK sai pallon jälleen verkkoon, mutta maali hylättiin paitsiona. Viisi minuuttia paitsiomaalin jälkeen kissat teki kuitenkin jälleen hyväksyttävän osuman. Miro Holm laukoi noin 18. metristä, veto muutti suuntaa Erik Pakkalasta ja osui tolppaan josta se kimposi suoraan Tomi Strömin jalkaan. Ström pääsi lataamaan pallon lähietäisyydeltä varmasti verkkoon. Viimeinen osuma nähtiin minuutti ennen päätösvihellystä, Aleksi Turkia antoi kulman vasemmalta ja Jani Haatainen pääsi ohjaamaan pallon etukulmasta sisään. Näin ottelu päättyi HaPK:n selvään 6-0 voittoon. Tässä pelissä maalihanat saatiin vihdoin auki, aiemmissakin otteluissa paikkoja oli ollut mutta viimeistely oli tehotonta.
Aamupeli jäi lopulta lauantain ainoaksi otteluksi, sillä HaPK ei selvinnyt lohkostaan kahden parhaan joukkoon ja sitä kautta A-jatkopeleihin. Kissojen lohkosta A-jatkopeleihin etenivät Sollentuna IF lohkoykkösenä ja Medkila IL lohkokakkosena. Lohkokolmoseksi kiilasi Storfors AIK, jolle HaPK hävisi kirvelevällä rankkarimaalilla vaikka kissat hallitsi peliä mielin määrin. Storfors pelasi tasan 0-0 Notvikens IK:n kanssa, jonka HaPK puolestaan murskasi 6-0. Tuo piste riitti kuitenkin Storforsille lohkon kolmanteen sijaan. HaPK oli siis lohkonsa neljäs ja Notvikens jätettiin viidenneksi.
Alkulohkon neljännen sijan myötä HaPK:n ohjelmaan kuului turnauksessa vielä yksi ns. ystävyysottelu, joka pelattiin sunnuntaina 4.7.2010 klo 14. Vastaan asettui norjalainen Alta IF, joka niin ikään sijoittui omassa alkulohkossaan neljänneksi.
Viimeinen peli Alta IF:ää vastaan ei tarjonnut missään vaiheessa mitään ihmeellistä. Ennen peliä oli jo nähtävissä, että kaikilla ei ollut keskittyminen ja valmistautuminen otteluun sellaisella tasolla kuin sen pitäisi olla ja se näkyi myös itse ottelussa.
Alta IF aloitti vahvasti ja käytti kissojen nukkumisen hyödykseen jo pelin kolmannella minuutilla. Norjalaiset pelasivat lyhyen kulman, jota seurasi keskitys kissamaalille pilkun tuntumaan. Norjalaispelaaja oli jätetty täysin vapaaksi ja hänellä oli helppo työ puskea pallo verkkoon. HaPK heräsi pelaamaan takaiskun jälkeen ja onnistui tasoituksessa heti seuraavalla minuutilla. Ville Similä vapautti Saku Mikkolan läpiajoon vasemmalta laidalta ja laukaus painui etukulmasta sisään. Ensimmäinen puoliaika eteni kahden pikamaalin jälkeen tasatahtiin, molemmilla oli paikkoja lisämaaleihin. HaPK:n paras paikka johto-osumaan tuli Aleksi Turkian antamasta kulmapotkusta 14. minuutilla. Saku Mikkola pääsi puskemaan, mutta hieman yli. Juuri ennen taukoa Alta IF iski toisen osumansa. Koko ensimmäisen jakson aikana HaPK ei saanut puolustuslinjaansa riittävän tiiviiksi ja norjalaiset käyttivät saamansa tilan hyödykseen. Laitapakin ja topparin väliin jäi aivan liikaa tilaa, jonne norjalaiset pelasivat pallon kärkipelaajalle jalkaan. Tällä oli kaikki aika maailmassa kääntyä ja laukoa pallo tarkasti takakulmaan tolpan kautta. Vastaavia tilanteita oli HaPK:n puolustuslinjassa ensimmäisen jakson aikana aiemminkin, pelaajien väliset etäisyydet olivat aivan liian pitkät. Tauolle mentiin siis 1-2 norjalaisjohdossa.
Toinen puoliaika oli tasapaksua pelaamista kummaltakin, hallinta oli kuitenkin kissoilla. Erkka Lehtorannalle ei kertynyt toisella puoliajalla yhtään torjuntaa, Alta keskittyi puolustamiseen ja potkimaan pitkää kun pääsivät palloon kiinni. HaPK:lla oli muutama hyvä paikka tasoitusmaalin tekoon. Ensimmäinen niistä avautui Miro Holmille 28. minuutilla, mutta norjalaismaalivahti venyi hyvän laukauksen tielle. 34. minuutilla Tomi Ström pääsi laukomaan hyvästä paikasta Erik Pakkalan syötön jälkeen, mutta tämäkään tilanne ei tuottanut tulosta. Vielä minuutti ennen päätösvihellystä Saku Mikkola pelasi Aleksi Turkialle hyvän vetopaikan, mutta laukaus suuntautui hieman ohi etukulmasta. Näin Alta IF nappasi avausjakson maaleilla 1-2 voiton.
Viimeisen ottelun jälkeen HaPK aloitti paluumatkan Piteåsta. Sunnuntai-iltana joukkue saapui Ouluun, jossa menomatkan tapaan yövyttiin. Matka jatkui maanantaina 5.7.2010 siten, että joukkue palasi Haminaan maanantai-iltana.
HaPK:n turnaus ei tietenkään pelkästään tulosten valossa ollut kovin hyvä, kun viidestä ottelusta joukkue voitti vain yhden. Kuitenkin pelit nähneenä voi hyvin todeta, että ensimmäistä ottelua lukuunottamatta HaPK oli kentällä vähintään yhtä hyvä ja ajoittain jopa parempi kuin vastustaja. Ensimmäisessä pelissä HaPK oli kovaa pelanneen Medkilan kanssa vaikeuksissa, vaikka oli kissoilla siinäkin pelissä omat paikkansa. Koko turnauksessa maalipaikat olisi pitänyt pystyä käyttämään paremmin hyödyksi, eli sama ongelma kuin monessa piirisarjapelissäkin kevätkierroksella. Joukkue joutuu luomaan liian monta maalintekopaikkaa yhtä tehtyä maalia kohden. Tuota suhdelukua pitää pystyä jatkossa parantamaan selvästi.
Vaikka mukana olleesta ryhmästä puuttui jälleen useita avainpelaajia, olisi HaPK:lla ollut paremmalla viimeistelyllä mahdollisuudet lohkostaan jatkoon. Urakkaa ei ainakaan helpottanut se, että HaPK ei loppujen lopuksi päässyt pelaamaan yhtään ottelua turnauksessa edes sillä ryhmällä joka mukana oli. Loukkaantumisia tuli heti ensimmäisestä pelistä alkaen siihen tahtiin, että HaPK joutui loppujen lopuksi pelaamaan lähes koko turnauksen ilman vaihtopelaajia. Se tietenkin näkyi otteissa, kun ei vaihtoja ollut mahdollista tehdä ja kokoonpanoa piti sotkea jatkuvasti.
Kaikesta huolimatta turnausmatka oli kaikin puolin mukava reissu ja hieno kokemus varmasti kaikille. Kiitos kaikille mukana olleille pelaajille hienosta turnausreissusta! Kiitos myös kaikille mukana olleille vanhemmille kannustuksesta ja muusta avusta matkan aikana.
Suuri kiitos myös Saarikoski Travelsille turnausmatkan järjestelyistä sekä erinomaiselle kuljettajalle/matkanjohtajalle Antti Rydbergille!
Tuloksia:
Alkulohko 7:
Perjantai 2.7.2010:
HaPK - Medkila IL 0-3
HaPK - Storfors AIK 0-1
HaPK - Sollentuna IF 1-2 (HaPK:n maali Miro Holm)
Lauantai 3.7.2010:
HaPK - Notvikens IK 6-0 (HaPK:n maalit Aleksi Turkia, Erik Pakkala, Saku Mikkola, Miro Holm, Tomi Ström ja Jani Haatainen)
Alkulohko:
1. Sollentuna IF (SWE)
2. Medkila IL (NOR)
3. Storfors AIK (SWE)
4. HaPK
5. Notvikens IK (SWE)
Sunnuntai 4.7.2010:
HaPK - Alta IF 1-2 (HaPK:n maali Saku Mikkola)
( 7.7.2010 Haminan Pallo-Kissat ry. )
|
|
|
© 2010 HAMINAN PALLO-KISSAT RY | Y-tunnus 0578346-2 | Kaarlonkatu 3, 49400 HAMINA | Puh/Fax (05) 230 2030 | office@hapk.net | www.hapk.net
|